Toimintaamme

Kilpailut ja Kasvatus

Young Foreverissa toimintamme keskittyy koiriemme kilpailuttamiseen, sekä kasvatustoimintaan. Kilpailemme ainoastaan vFCI:n lajiliittojen alaisissa virallisissa kilpailuissa. Koirillamme ei hankita pentuja ellei niillä ole hyväksyttyä BH-tulosta, sekä sen lisäksi kahta tai useampaa meriittiä. Kaikki koiramme listataan vFCI:n viralliseen koirarekisteriin, mutta mikäli otat meiltä pennun, ei sinun sitä ole pakko rekisteröidä.


Päivitykset (5 uusinta)


06.08.2019 - Sivuja uusittu jonkin verran, Sateenkaaritaivas poistettu yhteistyöstä lopettamisen seurauksena :(. Koirien sivuja uusitaan vielä, ja sitten lähdetään metsästämään edelleen toiminnassa olevia kenneleitä.

02.08.2019 - Kennel on nyt jonkin aikaa tauolla, en päivittele sivuja toistaiseksi. Pahoittelut.

02.06.2019 - Nyt taas pitkästä aikaa päivittelin, viekkuun lisätty vastaus (anteeksi kovasti että tuli näin myöhässä), yhdet kisatulokset myös lisäilty sekä Cannibal Kids lisätty linkkarilistaan.

09.05.2019 - Sellainen juttu tuli huomattua että sivua ei voi kännykällä tai tabletilla muokata, siksi ei muutamaan päivään ole tullut päiviteltyä. Kolme yhteistyöläistä ja linkinvaihtolaista vahvistettu, wuhuu!

03.05.2019 - Kaikki koirien sivut on siirretty tänne, kun pentusivut on siirretty niin lähtee linkinvaihtolaisille ja yhteistyöläisille (löytyvät osiosta Postiluukku) viestiä muutosta.

Ei pentueita...

i. ???
e. ???

Ei pentuja vapaana.

Mene!

 

Ei kilpailuja menossa...

Laji: ?
VIP: ?

Mene!